OsPan P08 KePS turnauksesta hopeaa

15.4.2019

Ospan 08-pojat käväisi sunnuntaina Kemin arina-areenalla testaamassa kevätkuntoaan.

Turnauskuntoa tarvittiinkin, kun tiedossa oli neljän ottelun myötä pitkä pelipäivä.

 Ajomatka ei ollut poikien jälkoja jäykistänyt, vaan aamun ekassa Ols Ruotsi kaatui puhtaasti 3-0. Toisessa pelissä isäntäjoukkue Keps pani tiukasti kampoihin, mutta taipui Ospalle 1-0 kovan taistelun jälkeen. Kolmannessa pelissä pelattiinkin sitten turnausvoitosta naapuriseura Ajax Sarkkirannan kanssa. Pitkä tauko oli vähän jäykistänyt jalkoja ja Ajax pääsi 2-0 johtoon ennenkuin Ospa syttyi taisteluun. Ylärimaa lähemmäs tasoitusta ei kuitenkaan päästy, vaan Ajax vei ottelun 2-1 ja pokkasi ykköspytyn Kempeleeseen. Illan viimeisessä Ospan pojat varmisti turnauksen kakkostilan 1-1 tasurilla TP-47 09:siä vastaan. 

Puolustus oli rautaa koko päivän, ja maalitekoonkin päästiin. Tästä on hyvä jatkaa kohti kesäkauden koitoksia. Joukkueessa pelasivat: Leo Ratamäki, Kasper Päätalo, Justus Räinä, Juuso Niemi, Jesse Niemi, Matias Pulkkinen, Ossi Turunen, Jaakko Iljana, Lauri Ylönen, Veeti Ranta ja Henri Maunula.